sunnuntai 16. marraskuuta 2014

Nuo pienet pikku pirulaiset

Pienillä pikku pirulaisilla tarkoitan noita pieniä vihreitä öttiäisiä eli kirvoja. Kesän aikana en kasveissa ollut huomaavinani kirvoja lainkaan. Ajattelin että kasvatuskausi olisi omalta kohdaltani mennyt siinä mielessä hyvin. Totuus valkeni muutaman viikon päästä kun olin kasvit siirtänyt ulkoa sisälle. Kirvat ilmestyivät kuin tyhjästä ja levisivät räjähdysmäisesti kasveista toisiin. Cooper puutarha aerosoli tuli pian hyvin tutuksi kasveille, kirvat lähtivät ja niin myös kasvit aikanaan kun hedelmät olivat kypsiä.






Tunnistaminen
Kirvat ovat muutaman millimetrin pituisia, pehmeäruumiisia hyönteisiä. Tavallisimmin kirvat ovat väriltään vihreitä, mutta myös mustia ja jopa punaisia lajeja löytyy. Tuntosarvet ovat pitkät. Siipien olemassaolo vaihtelee sukupolvittain ja siipisuonituksen rakenne erottaa kirvat helposti monista samantapaisista hyönteisryhmistä. Erityisen tärkeä tuntomerkki ovat kuitenkin kaksi selvästi erottuvaa putkea, jotka sijaitsevat hyönteisen selkäpuolella ruumiin takaosassa. Suuosat ovat imevät ja ruokaillessaan kirva työntää imukärsänsä syvälle kasvin johtosolukkoon.

Lähteet:
http://fi.wikipedia.org/wiki/Kirvat

Ei kommentteja: